Olitko paikalla?

Oopperaa arjessa, osa I, "Le Saxophone..." on nyt esitetty. Tekijöillä tunnelma katossa, ehkä myös hieman haikea... mielettömän hauska ja antoisa projekti.

Harjoituksista jäi mieleen sattumalta paikalle joutuneen katsojan ihan vilpitön kommentti: "Maksaisit sä ihan oikeesti kuullakses tällasta?" Vastasin: "Miksipä en..." Mutta olenkin yksi tekijöistä ja eri tavalla kiinni teoksessa, kuin satunnainen kuulija.

Tekijöille on aina hyödyllistä kuulla kuulijoiden ja katsojien kommentteja, seuraavaa teostakin ajatellen. Miltä näytti ja kuulosti? Olitko paikalla kutsuttuna vai sattumalta? Mikä teoksessa jäi parhaiten mieleen? Mitä muuta haluaisit kertoa?

Kuvia ja videonpätkiä tulossa... lähipäivinä!

Harjoitukset harjoiteltu... edessä kenraali ja esitykset

Tiukka harjoitusperiodi on nyt ohi ja teos kasassa. Edessä on vapaapäivä ja maanantain kenraali ja esitykset. Olo on kohtuullisen sanaton, ei irtoa tekstiä, mutta mieli on odottavan iloinen. On helpottavaa huomata, että siinähän se on, mielikuva konretisoituneena. Tyttärelle kuvasin kappaletta näin: "ehkä se (ooppera) on hieman outo, mutta kuitenkin yhtäaikaa hauska ja kaunis."

Helsingin kamarikuoro "Le Saxophone..." -esiintyjät esityspaikalla

Juuh, taisi ne harjoitukset aika rankat olla... solisti lepää.
 

Työryhmä = tekijät tämän kaiken takana.

"Le saxophone..." Oopperaperformanssi Kampin keskuksessa, esitysajat

Le Saxophone... - Oopperaa arjessa I

maanantaina 1.8.2011 Kampin kauppakeskuksessa, metrosisäänkäynnin ja kahvila Le Rougen läheisyydessä (Gekko)

kello 12.30 (julkinen kenraaliharjoitus)

kello 13.30 (kantaesitys)

kello 14.40 (2. esitys)

Taiteiden väliset raja-aidat saavat kyytiä, kun Pasi Lyytikäisen uutuusteos ”Le Saxophone…” kantaesitetään maanantaina 1.8.2011 kello 13.30 Kampin kauppakeskuksen metrosisäänkäynnin läheisyydessä. Minna Vainikaisen ohjaama teoshybridi yhdistelee arjen keskellä oopperaa, performanssia,  konserttoa ja paikkalähtöistä teatteria.

                      Parikymmentä minuuttia kestävän teoksen kantaesittää Helsingin kamarikuoro Nils Schweckendiekin johdolla. Bassosaksofonisolistina on klassisen saksofonin ykkösnimi Olli-Pekka Tuomisalo ja lyömäsoitinosuudesta vastaa Aki Virtanen.

                      Lyytikäisen sävellys hyödyntää arkista äänimaailmaa. Soittimina on muun muassa tuulipukukangasta, nauloja, vasaroita, pora, kaiteita ja kengänkorkoja. Teoksen puvut on suunnitellut ja valmistanut Johanna Oksanen-Lyytikäinen.

                      Teoksen teksti on Hector Berliozin vuonna 1849 kirjoittama kuvaus saksofonin äänestä.

Lisätietoja:   

Pasi Lyytikäinen gsm: 040 8400 221

e-mail: pasi.lyytikainen@gmail.com

säveltäjän blogi: pasilyytikainen.blogspot.com        

puvustajan blogi: oopperaaarjessa.blogspot.com

Harjoitusperiodi, ensimmäisen päivän tunnelmia toisen päivän aamuna

Puvut ovat muutamia nappeja ja liimaamisia vaille valmiit ja kuljetettu harjoitustilaan. Eilen näin ensimmäisen kerran kunnolla pukukokonaisuuden esiintyjien päällä. Yllättävän jännittävä hetki. Puvustus näytti olevan ihan ok, jäin vielä miettimään, kaipaisiko kokonaisuus jonkin hieman selvemmän särön. Kontrastia niin sanoakseni. Tässä onneksi ehtii vielä säätää. Kun puvustuksen perusrunko on ajoissa hallinnassa, voi viime tingassa keskittyä vielä pieniin yksityiskohtiin. En itse ehkä kestäisi tässä vaiheessa enää sitä jännitystä, että ehtiikö puvut esitykseen. Hevarille haetaan vähän lisää hiluja ja metsästetään vielä pari lippistä ja säädetään kengänpohjia ja käsilaukkuja... joo, ja huomenna päästäänkin jo sitten Kamppiin harjoittelemaan, toivottavasti täysin valmiilla puvustuksella. Kun pukuasiat ovat kunnossa, voin vetäytyä harjoituksissakin enemmän tarkkailijan ja tallentajan asemaan. Mielenkiintoista sekin. 

Pahin jännitys esityksen suhteen laukesi eilen, kun vihdoinkin näin, että kokonaisuus lähtee tosiaan toimimaan: kuorolaiset ovat päässeet mielestäni hyvin kiinni teokseen, sekä lauluosuuksiin, että hahmoihinsa. Tuntuu ihan mielettömän hienolta, kun esiintyjät saavat tyypit heräämään eloon. 

Työtahti? Lomatahti? Tahti kuin tahti, kunhan olisi edes joku tahti! (Löytyihän se!)

Julkaisematon merkintä eiliseltä:

Taidan pyörtää sanani siitä tauon pitämisestä ennen viimeistä puristusta. Että voikin olla hankalaa saada työrytmistä kiinni. Ajatusten keräämiseen ei tunnu riittävän pelkkä tehtävien töiden lista, vaan on saatava taas itseään niskasta kiinni ja rytmitettävä päivät työtahtiin. Työtahtiin rytmittyy helpoiten silloin, kun muutkin ovat työtahdissa. Nyt on vaan sellainen pieni ongelma, että muut eivät ole. Koko muu maailma tuntuu olevan lomalla... ja lomatahdissa. Ja siitä on hankala itse irrottautua, vaikka ihan hyvin tiedostan, että jos en nyt pian pääse työtahtiin, on työtahti viikon päästä ympärivuorokautinen. Että olisi parempi jos nyt vaan pääsisin. Pian. Tahtiin, vaikka edes hitaaseen.

Ensimmäistä kertaa näen kotona työskentelyn ongelmana. Vaikka työtilani on erillään muusta asunnosta, siinä ei ole suljettavaa ovea ja kaikki mahdollinen liike ympärillä kuuluu tähän missä työskentelen. Tai siis yritän työskennellä.

Tänään torstaina:

Pidän sittenkin sanani siitä tauon pitämisestä ennen viimeistä puristusta. Näemmä tarvitsin vielä eilisen hitauden ja arkeenpalaamispäivän. Tänään sain vihdoinkin kiinni työlistan päästä, kun Säveltäjä ystävällismielisesti vei lapset pihalle koko päiväksi, eikä minun tarvinnut keskeyttää työtäni sata kertaa joka saumaa ommellessa. Hevari sai housuihinsa kaivatut yksityiskohdat ja työmiehiltä puuttuu enää työkaluvyöt - siis ne sellaiset vyöt, joista roikkuu työkalujen säilyttämiseen käytettäviä taskuja. Mikähän niiden oikea nimi muuten on? Seuraava suuri osaprojekti onkin sitten kenkien hankinta kaikille...

Vaikka puvustuksen kokonaisuus on ollut aika hyvällä mallilla jo pidempään, olen tyytyväinen, kun tajusin varata riittävästi aikaa myös yksityiskohtien hiomiselle. Yksityiskohtien merkitys tuntuu tässä teoksessa puvustuksen näkökulmasta suurelta. Kyse on aika tavalla siitä, että jokaisessa puvussa on pieni vihje tai yksityiskohta, joka liittää sen kokonaisuuteen. Ja yksityiskohtien hiomisesta on kyse myös siinä tosiseikassa, että esiintyjät ovat haasteellisesti yleisön seassa, ja puvut ovat tarkasteltavissa hyvinkin läheltä: en halua ajatella, että huolettomasti valmistetut yksityiskohdat paljastaisivat esiintyjät arkielämän seasta liian helposti. 

Totta varmaankin on, että tyypit ovat kohtuullisen helposti eroteltavissa arkielämän seasta jos tietoisesti tulee oopperaa katsomaan, mutta ehkä oopperasta aiemmin tietämättömät katsojat hämääntyvät helpommin. Reaktioita on mielenkiintoista seurata. Jännittää ihan jo!

Hevarin housut                                                    

Yksityiskohta: tähän voisi lisätä vähän ketjua...

Ja se pääkalloniitti :X

Paluu työhön, pari viikkoa ennen kantaesitystä...

On aika päivittää "tehtävät" -lista. Lista tosiaan helpottaa paluuta työarkeen: kun tietää, mitä vielä täytyy tehdä, osaa myös priorisoida ja aloittaa hankalimmista ja aikaa vaativista jutuista ja tehdä helpommat jutut siinä ohessa tai sitten kun on vaan vähän aikaa. Säveltäjä kirjoittaa aiheesta enemmänkin. Minun työlistallani lukee tällä hetkellä juttuja tyyliin:

- hevarin haarasauma
- tasku ääniraudalle
- tsekkaa tila (missä puvut säilytetään?)
- harjoitusperiodi/aikataulut ym.
- lavastus ??! (APUA?)
- tiedotus?

jne.

Lista taitaa olla päättymätön, kun yliviivaa yhden kohdan, kirjoittaa perään kaksi lisää. Tyypillistä. Mutta olen ehdottomasti listaihminen. En selviäisi ilman listoja. Tai en ainakaan nukkuisi öisin sitäkään vähää mitä nyt nukun.

Loma teki kuitenkin hyvää, kädet eivät ole enää ompelusta kipeät ja pukutyyppejäkin katselee taas aivan uusin silmin. Tästä lähtien aikataulutan työni aina niin, että ennen viimeistä puristusta ehtii pitää kunnon tauon. Tulee varmasti parempaa jälkeä.

Santorinin Oiasta löytyi ihana nukkekauppa, myytävänä olevat nuket oli tehty lähinnä turisteja ajatellen, mutta kaupan omistaja kertoi, että heidän perheensä valmistaa nukkeja myös ammattilaisille, nukketeattereihin. Mikä maailma!

Niin, mutta nyt siis sen haarasauman kimppuun. Ensin pitää lisätä pari juttua listalle.

- etsi pääkalloniitti
- kapun solmio (vihreä)

Tyyppien tarinat

Yleisön pyynnöstä (toisin sanoen Säveltäjä pyysi, eikä varmaan Ohjaajakaan pane pahakseen) kurkistus rakkaiksi käyneiden oopperatyyppien tämänhetkisiin kuulumisiin:

Puvut alkavat olla pikkuviimeistelyjä vaille valmiit, joitakin yksityiskohtia on vielä hiomatta; vyötärökaitaleita, taskuja, niittejä… mutta raamit ovat kunnossa ja puvustaja tästä eteenpäin kesälaitumilla pari viikkoa. Ennen harjoitusperiodia ehtii hyvin viimeistellä puvut uudistunein ajatuksin. Ja hartioin.

Tyypit alkavat olla persoonia; jokaiselle henkilölle on kehittynyt oma pieni tarinansa, tausta jota vasten hahmo herää eloon, ainakin minun mielikuvituksessani. On helpompi kuvitella, miltä kukin näyttää, miten kukin käyttäytyy, kun ”tietää”, mistä hän on tulossa, minne menossa, mitä tekemässä ja niin edelleen.  Ja sitä paitsi oopperan tyypit ovat vallanneet työtilani, eikä heitä tahdo päästä karkuun täällä kotona ollenkaan.

Äiti ja tytär ovat tulleet bussilla Mikkelistä Helsinkiin sukulaispojan rippijuhliin ja ovat ehkä hieman jännittyneissä tunnelmissa; juhliin meneminen on aina vähän hermostuttavaa, saati sitten silloin, kun murrosikäinen tytär äitinsä kanssa matkustaa vieraaseen kaupunkiin ja naiset yrittävät löytää oikeaa osoitetta ja keinoa päästä sinne. Tiedossa on pientä kinaa, ehkä jalanpolkemista ja äänekkäämpää riitelyäkin. Juhlapuvut on huolella valittu yhteensopiviksi, kuitenkin liikaa samanlaisuutta vältellen.

Seminaarinaiset ovat työreissulla; osallistuvat seminaariin ja pukeutuneet sen mukaisesti. Ovat tulleet lounastauolla Kamppiin syömään ja vähän ostoksillekin. Ei ehkä ihan hirveästi haittaa, jos seuraavan puhujan puheet jäävätkin alusta hieman kuulematta…

Vanha Hevari on persoonallinen kaveri, pukeutuu ehkä ikäisekseen hieman provosoivasti, mutta muuten mukava tyyppi joka tulee juttuun kaikkien kanssa. Ei oikein itsekään tiedä, miten on Kampin kauppakeskukseen eksynyt, katselee ympärilleen illan keikkaa odotellessaan.

 

Hawaijipaitatyyppi on viettänyt jo pitkään lomaa, istuskellut terasseilla, polttanut nenänsä iloisen punaiseksi ja no, ehkä juonut itsensä rennoksi ja turhista pukeutumiskoodeista piittaamattomaksi. Paidanhelma roikkuu, sortsit ovat kulahtaneet ja feikkicrocsit ovat tosiaan mukavat jalassa. Kampissa on helppo hengailla ja avoimesti tuijotella ja kommentoida remonttiäijien tekemisiä ja no, pikkuisen ehkä kivannäköisiä tyttöjäkin…

 

Työmiehet rakentavat myyntikojua Le Saxophone –tuotemerkille (hajuvesiä, kasvo- ja käsivoiteita ym?) Yksi selkeästi tietää mitä tekee, toinen työmiehistä pääsee vähemmällä, on tekevinään jotakin, mutta antaa ahkeramman touhuta rauhassa.

Kainalosauvaäijä on loukannut jalkansa mökillä ja pakotettu palaamaan kaupunkiin liian aikaisin. Päälle on jäänyt mökkivaatetus, eikä jalkaansa potevan ehkä odotetakaan pukeutuvan liian fiinisti. Mukavuus ennen kaikkea.

Katusoittaja on tyyppi sinänsä: hänelle on muodostunut oma tyylinsä, karikatyyrin omaisesti. Hän on enemmän irrallinen, ulkopuolelta tuleva hahmo, ei ehkä niin kiinni arjessa kuin muut. Hänellä voi olla hiukan sirkustirehtöörimäisiä tai posetiivarin taipumuksia, tai hänen voisi ehkä ajatella olevan myös mielikuvituksen tuotetta, viite johonkin muuhun maailmaan. Katusoittajan neuleesta kerron aikaisemmissa kirjoituksissa.

Ja nämä trendikkäät hatut: olen niin onnellinen, kun hatuilla saa tyyppien luonteet vielä paremmin esiin... ja hattuja löytyy nyt joka kaupasta!

Pidettiin tänään pieni palaveri Säveltäjän ja Ohjaajan kanssa, esityksen raamit alkavat tosiaan olla mielikuvina aika vahvat, mielenkiintoista on se, miten esitys lähtee tästä eteenpäin rakentumaan heinäkuun lopun intensiivisellä harjoitusperiodilla. Sitä ennen tuntuu erittäin hyvältä ajatukselta suunnata perheen kanssa kohti Kreikkaa ja Santorinia!

Ensimmäisten harjoitusten jälkeen

Ensimmäisten harjoitusten jälkeen eilen oli yllättävän helpottunut olo; luulen, että itseltänikin salaa olin jännittänyt aika tavalla sitä, miltä kappale oikeasti kuulostaisi, mitä Säveltäjä oli saanut aikaan ja miten hän oli käsitellyt tuulipukukankaan ääntä ja miten muut hälyäänet oikeasti istuisivat esitettävään teokseen: sattuisiko korviin niin paljon kuin kankaiden ääniä kokeiltaessa...? (Ei nimittäin jäänyt yhteen kertaan, kun lopulta huusin: "ole nyt jo HILJAA!!!" kun maestro kokeili kankaita, joita olin "äänipukuja" varten työpöydälle keräillyt. Kylmät väreet kulkevat niskassa ja korviin sattuu joka kerta, kun pahimmat kankaat vinkaisevat yhteen. En tosiaankaan lähtisi lenkille sellaisen henkilön kanssa, joka pitäisi tuollaista tuulipukua päällään...) 

Paljon en tosin pystynyt itse harjoituksissa istumaan ja kuuntelemaan, siitä piti äidin ja isän töissä mukana ollut "lrokkivaatteisiin" pukeutunut pikkukaveri huolen, mutta pätkiä kuulin ja olin kuulemaani tosi tyytyväinen: ei kuulostanut yhtään "pahalta" vaan tosi hyvältä: kuoro tekee hienoa työtä ja nyt tuntuu hyvältä jatkaa eteenpäin. Tuntui mukavalta kuulla myös lauluosuutta, teokseen tulee heti ihan erilainen suhde, kun sitä on oikeasti kuullut. Onneksi saimme harjoituksista pitkiä pätkiä tallennettuakin: voin kuunnella ja katsella Ensimmäiset vielä monta kertaa.

Pasin blogissa on videopätkä maailman kamalimmasta tuulipukukankaan äänestä... siinä näette myös käsintehdyt "soittimet", joita eilen ompelin (kaikkeen sitä joutuukin!) ennen harjoitusten alkua. Alla olevassa kuvassa valmistuu ns. suhinasoitin (?)

Iso helpotus oli tietysti myös, kun sain sovitettua (pikaisesti harjoitusten lopuksi) myös puvut, jotka eiliseen mennessä olivat "puvustuksen raamit"-vaiheessa: mallit ja muodot valmiina, yksityiskohtia vaille. 

Kun näin, että puvut sopivat (vaikka kuinka hyvin on mitannut käyttäjän, vaatteen lopullinen hyvä muoto vaatii sovituksen tai sovituksia, jotta voi olla varma istuvuudesta ja vaatteen käyttömukavuudesta) käyttäjilleen, voin huoletta keskittyä nyt vaatteiden yksityiskohtien hiomiseen ja vaatteiden valmiiksi ompelemiseen. Pieniä kaavamuutoksia tarvitaan ja käytännöllisiä seikkoja lisätään, esimerkiksi tasku ääniraudalle ja hangattavaa tuulikangasta kaikille, mutta muuten vaikutti pukusuunnittelijan silmiin oikein hyvältä. Kokonaisuus alkaa olla kasassa. Kuvassa "seminaarinaisen" hameen sovitusta ja taustalla pilkottaa "kainalosauvatyyppi", muita pukuja piilottelen vielä hetken aikaa, pitäähän jännityksen sentään edes vähän säilyä esitykseen asti... 

Työmiesten t-paidat, seminaarinaiset ja "vanha" hevari

Ensimmäiset harjoitukset ovat tällä viikolla. Kova on yritys saada jokaiselle laulajalle jotakin valmista. Ääniä tuottavat kankaat pitäisi ommella johonkin ja keksiä, millä liikkeillä ääniä saadaan tuotetuksi. 

Alla kokonaisuus, joka on tarkoitettu "lomailevalle, juhliin menossa olevalle äidille", "tytär" saa pellavaisen neulotun mekon, josta jo aiemminkin kirjoitin. 

Kaikkiin vaatteisiin ei tarvitse piirtää kaavoja näin tarkkaan, mutta "seminaari- tai bisnesnaisten" hame ja kotelomekko vaativat hieman tarkempaa työtä. Tykkään suunnitella kaavat neljäsosakoossa ...

... ja sitten suurentaa ne suhteessa oikeaan kokoon. Neljäsosakaavat on helpompi arkistoida myöhempää käyttöä varten kuin isot. (Ja on ne hauskemman näköisiäkin!)

"Remonttiäijille" suunnittelin "Firman"logolla varustetun t-paidan, joka tietenkin sopii värimaailmaltaan...

... "työmiehen housuihin" (joihin siis nuorimmaiseni kovasti aiemmin ihastui).

Täytyy todeta, että on se sentään nykyään helppoa painattaa t-paitoja omalla kuvalla. Sen kun liittää kuvansa nettisivuilla olevaan mallipohjaan, maksaa ja lähettää tilauksensa: muutaman päivän kuluttua saa paketin Hollannista (tai jostain) ja sieltä löytyvät pahanhajuiset, eikä ehkä ihan hirveän hyvälaatuiset, mutta kelpaavat paidat ja käyntikortit, jotka tilasin samalla painatuksella lähestulkoon samaan hintaan. 

Toivon, että käyntikortteja saadaan jaettua esitysten aikana ja niiden jälkeen kuuntelijoille, joista ehkä joku haluaisi sitten esittää kommenttinsa oopperakokemuksestaan täällä. No joo, kauppakeskuksissahan pyörii kaikenmaailman myyjiä jakamassa vaikka mitä lappusia; ymmärrän, jos kukaan ei näitä halua ottaa vastaan. Yritettävä kuitenkin on, että saataisiin kuuluviin myös kuulijoiden äänet. 

"Seminaari- tai bisnenaiset" saavat siis ylleen mustavalkoiset asut, joissa sivukappaleet ovat maailman kamalinta tuulikangasta: se rapisee, kahisee ja varmasti hiottaa: mutta ääni on juuri sitä, mitä Säveltäjä halusi ja yllättävän hyvin tuo aika rumakin kangas upposi hyvään hamekankaaseen ja liituraitakotelomekkoon. En kyllä lähtisi lenkille sellaisen ihmisen kanssa, jolla olisi tuosta kankaasta housut. Siihen hukkuisi kahinan alle kaikki muut äänet. Linnunlaulu ja sen semmoinen.

"Vanha hevari" mietityttää tällä hetkellä eniten. En haluaisi tyytyä pelkkiin kauhtuneisiin mustiin farkkuihin, vaan haluaisin hänelle jotakin vähän repäisevämpää. Ja se kahiseva kangaskin pitäisi saada sijoitettua johonkin... Ehkä katselen hetken aikaa vaikka vanhoja Twisted Sistersin videoita, kuten tämä tässä näin: I Wanna Rock ja inspiroidun ajatuksesta päästä suunnittelemaan jotain yhtä hauskaa ja hulvatonta :)

Huomaan, että harjoitusten läheneminen alkaa jännittää: vihdoinkin saan kuulla tulevan teoksen osia ja jos hyvin käy, ehdin myös sovittaa asut laulajille. Töitä painetaan tiukkaa tahtia ja ajatus lomasta on edelleen painettava taka-alalle, mutta ollaan onnellisia siitä, että vaikka väsyttää, tämä työ on kerrassaan hauskaa. (Saako niin sanoa ääneen?)

Arkea ja oopperaa

Yhteisissä projekteissa, nyt tarkoitan siis sitä, että kun tekee yhteistä juttua puolisonsa kanssa, tulee ainakin välillä sellainen olo, että arki tuppaa muuten ihan hyvin sujuvaan prosessiin kesken kaiken. On pakko käydä kaupassa, syödä, siivotakin vähän, hoitaa lapset (ja kissavanhus), lasten harrastukset, synttärijuhlat ym. menot ja puuhat. Työstä ei pääse irti millään, kun "työkaveri" on jotenkin lähettyvillä koko ajan (ellei sitten ole hautautuneena työhuoneessaan, niin kuin Säveltäjä on nyt nämä viimeiset viikot ollut) ja helposti tulee kinaa siitä, kumman kuuluu minäkin päivänä joustaa enemmän ja kummalla on "kiireempi" oman työnsä kanssa. Iskee pieni vihertävä kateus siitä, että toinen saa(!) tehdä pidemmän työpäivän tai olla viikonlopun töissä, kun itse joutuu yrittämään kotikaaoksen keskellä hallita arkista maailmaa. 

Arkimaailma tuskin pärjää oopperoille loistokkuudellaan... vaikka draamaa siihenkin välillä liittyy. Normaalitilanteessa arki hoituu rutiininomaisesti, tietyllä tavalla, tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa. Tässä tilanteessa, kun mielikuvitus karkailee oopperahahmojen mukaan, ajatukset askartelevat erilaisten toteutusmahdollisuuksien parissa, tietynlainen tekemisen pakko alkaa olla polttava ja työn valmistumisen takaraja näkyvissä, arki tuntuukin yhtäkkiä aivan ylivoimaiselta hoidettavalta. Kukaan ei halua kauppaan, ei jaksa siivota, pyykätä tai muista maksaa laskuja ajallaan (täytyykin varmaan tänään varmistaa tilanne). Mikä tahansa ylimääräinen tehtävä, kuten kukkien kastelu tai tiskikoneen tyhjentäminen, saattaa olla liian iso siinä hetkessä kun tietää, että sävellys ei valmistu muuten kuin koneen ääressä istumalla tai vaate ei tule valmiiksi muuten kuin ompelemalla.

Alla olevassa kuvassa vielä vaiheessa oleva "hevarin tai rokkiäijän" t-paita, johon testailen vähän hyvälaatuisen trikoon käsittelyä leikkaamalla... (se ilo näissä puvustusprojekteissa on, että voin sallia itselleni pikkuisen kokeiluja, sellaisten ideoiden testailua, joita ei ehkä välttämättä tulisi testattua muuten).

Ja tässä seuraavassa kuvassa työpöydällä on tulossa "työmiehen" housut. Esittelin eilen illalla jo valmiimman näköisiä housuja kotiväelle, ja sain pikkukaverilta hyvää palautetta onnistuneesta suunnittelusta: "nuohan ovat TYÖMIEHEN HOUSUT! !!! Minä HALUAN samanlaiset! !!!"

Tiukkoja päiviä on edessä vielä muutaman viikon ajan, ensimmäiset harjoitukset ovat jo 16.-17. tätä kuuta, siis reilun viikon päästä ja noihin harjoituksiin pitäisi saada ainakin ne sellaiset vaatteet, joita käytetään oopperassa "äänilähteinä", osana esitystä. Aika paljon on vielä ompelematta, vaikka aika paljon on jo valmiinakin. Tässä tilanteessa ei auta muu kuin istua taas ompelukoneen ääreen. Yritän kai leikkiä sellaista ajatusleikkiä, että olen lomalla ja saan kerrankin ommella ihan rauhassa niin paljon kuin sielu sietää... sujuu leppoisammin!

Heräävät hahmot

Oli inspiroivaa nähdä viimeinkin laulajia, heitä joille pukuja teen. Neljä naista on nyt hyvin paljon selkeämpänä mielessäni ja konkreettisesti - no niin kornilta kuin se kai kuulostaakin - mittoina paperilla. Roolihahmot vahvistuivat nähtyäni esiintyjät ja voin lähteä rakentamaan pukujen yksityiskohtia ja kaavamuotoja valmiimpaan suuntaan. Ihan mahtava tunne, kun huomaa, että mielessä olleet tyypit lähtevät muotoutumaan mielikuvista kohti konkreettista lopputulosta. Maanantaina tapaan vielä mieslaulajat, ja pääsen varmasti vauhtiin heidänkin pukujensa kanssa.

Toistan itseäni kun puhun mielikuvista; johtuneeko siitä, että elän ehkä liikaakin mielikuvien maailmoissa, ahmin kirjoja öisin ja joskus parhaiden kirjojen maailmat eivät häivy mielestä päivisinkään. Pukujen miettimisessä on kai suurin piirtein tuota samaa: kehittelen tyyppejä mielessäni, ja he jäävät sinne, ikään kuin ystävinä vielä senkin jälkeen, kun esitykset ovat jo historiaa. Helsinkiin-oopperan ystävät Antti, Kalle, Rähjä-Nieminen, Alma, Lotten ja Pekka tulevat aika ajoin mieleeni, ja mieleenpainuneesta libretosta löytyy sopiva pätkä toistettavaksi melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Se, onko tämmöiseen työhön ajautuminen johtumaa lapsuuden mielikuvitusleikeistä (saanko näin oikeutuksen jatkaa lapsuuden leikkejä leimautumatta kovin omituiseksi?) on kysymyksenä mielenkiintoinen. Ehkä pitäisikin yrittää rakentaa puvustuksena tai nukkeina myös lapsuuteni mielikuvituskaverit Agli ja Duxi; suostuisikohan Säveltäjä säveltämään oopperan siitä lähtökohdasta, että kaikki tuhmuudet, joita vaimonsa lapsena toteutti, olivat vain ja ainoastaan neitien Agli ja Duxi syytä? :) No joo, sunnuntaiajatukset annettakoon anteeksi.

Ehkä jos tekisin puvustuksia useammin, pääsisin irti hahmoista ja liiallisesta eläytymisestä. Toisaalta taas tämän työn suurin nautinto on juuri siinä, että voi ja saa sukeltaa kuvitteellisien henkilöiden mielenmaisemiin. Lupaan olla huolissani siinä vaiheessa, jos en enää erota roolihahmoja tai kirjojen henkilöitä oikeista ihmisistä!

Säveltäjä painaa tiukasti töitä kohti deadlinea, "kuolemanlinjaa", eikä muista levätä lepopäivää. No joo, eipä käy syyttäminen, vaikeaa on pitää omiakaan ajatuksiani poissa tulevasti oopperasta: hyvin saan naamioitua omat työskentelypyrkimykseni sunnuntaiaskarteluksi lasten kanssa. Eivät valita, kun saavat kankaanpaloja leikeltäviksi! Kunhan Säveltäjän kuolemanlinja on kerran taas ylitetty, uppoudun muutamaksi viikoksi täysin pukujen ja ompelukoneen ääreen ennen pientä lomaa harjoitusten, sovitusten ja esityksiin päättyvän periodin välissä.

laulavat langat

Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jo aikoja sitten eräästä tapauksesta, joka liittyy tuohon Johannan valkoraitaiseen neuleeseen. Näin keskiviikkona 11.5. Johannan tekemän luonnoksen ja pienen pätkän neuleesta. Luonnokset ja idea rennosta, vähän elähtäneestä neuleesta siirtyi mukanani työhuoneelleni ja varmistuin tyylistä ja asenteesta, joka solistilla olisi. Rento ja vähän rähjääntynyt, nostalginen ja hieman omituinen. Oopperaan syntyi pieni pätkä freejazz -vaikutteista musiikkia.

Soittajalle raitoja, muille mustaa pellavaa

Soittajan raitaneule valmistui ja pidän siitä (kai näin saa sanoa?). Silmukanpudotukset ovat tahallisia, viitteellisiä "kulumia". Lievästi sanoen olen tämän suhteen aikaisessa, en ole vielä ottanut esiintyjistä minkään valtakunnan mittoja, mutta oletan, että neuleen kanssa kokoarvioni osuu kohtuullisen hyvin oikeaan. Tunnen olevan hyvin, hyvin omavaltainen tämän puvustuksen kanssa; liiankin omavaltainen kenties? Ja miksi ihmeessä minulla tuntuu olevan niin kovasti kiire? Kai olen suoraan sanottuna innoissani tästä produktiosta, eikä aikaakaan liiemmälti sitten loppujen lopuksi ole, ainakaan jos aion yhtään lomailla tänä vuonna. 

Jäin miettimään, mistä oikeasti aloitin, mitä ajattelin, ja mikä antoi alkusysäyksen mielikuville siitä, millainen puvustuksen arjessa pitäisi olla, kun nyt mielikuva kokonaisuudesta tuntuu olevan niin kovin vahva jo. Toisaalta tuntuu hieman työläältä miettiä jälleen kerran, mitä mielessä tapahtuu, miten suunnitteluprosessi lähtee liikkeelle ja miten ajatukset konkretisoituvat luonnosten kautta puvustuskokonaisuuksiksi. 

Olen vuosikausia tiukannut Säveltäjältä, että mitä ihmettä hänen päässään tapahtuu silloin kun musiikkia syntyy: ehkä tämä tiukkaaminen vihdoinkin on alkanut tuottaa tulosta, kun hän vihdoinkin kirjoittaa siitä. Ja nyt ajattelen itse olevani aika hukassa sen kanssa, mitä minun päässäni tapahtuu, kun ajatukset alkavat muuttua materiaaleiksi ja muodoiksi. Hulluinta on se, että nämä samat vuosikaudet olen ollut sitä mieltä, että säveltämisessä täytyy olla jotain samaa kuin kirjoittamisessa tai pukusuunnittelussa tai missä tahansa luovassa työssä. Työvälineet ja materiaalit vaan ovat hieman erilaisia. Sisäisessä prosessissa on samankaltaisia piirteitä, paljonkin. Onko tosiaan?

No joka tapauksessa, arkisemmin esitettynä, tässä alla olevassa yläosassa, toistuu jo aiemmin mainitsemani "rahakiri", virolainen pitsikuvio, jota aion puvustuksessa käyttää eri tavoin enemmänkin. Se on tietynlaisen värimaailman ohella yksi lopullista puvustuskokonaisuutta kokoava visuaalinen ja rakenteellinen teema.

Ja tässä hieman viittausta valitsemaani värimaailmaan. Toivottavasti en taas ole ollut liian omavaltainen, mutta jumissa ollaan nyt tässä. Vihreä, se on tällä kertaa minun mustavalkoisen maailmani väriläiskä.

Säveltäjän blogi

Säveltäjä Lyytikäinen on näköjään perustanut vihdoinkin oman blogin. Kurkkaa www.pasilyytikainen.blogspot.com

Materiaalinhankintaa

Oopperaa Arjessa -puvustus on haasteellinen siinä mielessä, että esitys tulee tosiaan arkielämän sekaan. Sananmukaisesti. Pukujen on oltava sellaiset, että laulajat sijoittuvat ostoskeskuksen elämään kohtuullisen huomaamattomina ennen esityksen alkua. Ja kuitenkin esityksen alettua pukujen pitäisi tuoda, ainakin minun mielestäni, yksittäiselle esiintyjälle "roolintunne ja roolinturva" ja esityksen loppupuolella, kun ryhmä tiivistyy, puvuista pitäisi löytyä yhteinen nimittäjä, kokonaisuus. 

Ajattelen niin, että ehkä esiintymiseen orientoituu helpommin, kun on olemassa joku rooli, hahmo, johon voi samaistua, eikä tarvitse omana itsenään hakea esiintymisvarmuutta, vaan sen voi hakea roolihahmon, vaikka hieman ohuenkin turvin. Ostoskeskuksessa, yleisön seassa esiintyminen kun ehkä kuitenkin on jonkin verran normaaliesiintymisestä poikkeava tilanne?

Arkivaatetuksen sekoittaminen näyttämöpukuihin on itse asiassa aika haasteellinen tehtävä. Lähdin rakentamaan puvustuksen kokonaisajatusta luonnostelemalla, nyt on menossa katsaus mahdollisiin materiaaleihin; osittain aion valmistaa pukuja aivan alusta lähtien, osittain muokkaamalla valmista ja yhdistelemällä näitä kahta. Aika paljon riippuu myös laulajavalinnoista, esiintyjäpersoonista... tätä tietoa odotellessa kehittelen muuta.

Onneksi sentään muutama esiintyjä on jo varma; saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalolle on valmistumassa "katusoittajan" rento hieman retrohenkinen ja kuoron yhteneväistä värimaailmaa tukeva vihreä valkoraitainen puuvillaneule (luonnoksessa takin alla: ajattelin kuitenkin kesäkuumaa ja suunnittelen unohtavani takin... ihan soittajan mukavuutta ajatellen). Yhdelle naisista valmistuu vielä ennen elokuun ensimmäistä neulottu pellavamekko, jossa sovellan vanhaa Haapsalun pitsimallia "Raha" tai "Rahakiri" (Mallin löysin Nancy Bushin kirjasta Kauneimmat virolaiset pitsimallit. Atena 2010.) Ja niin, aivan niinkuin ohjaaja Vainikainen huomautti ajatuksestani kuullessaan: raha ja kauppakeskus, ei yhteensopivuusongelmaa.

Pahinta tekemisen painetta helpottaa, kun ensimmäinen varsinainen materiaalinetsintäretki tuotti tulosta; yllättävän hyvin löytyi ajatuksiini soveltuvia kankaita tämänaamuiselta kaupunkikierrokselta. 

Tämän puvustuksen haaste ei ole ainoastaan arjen ja esityksen visuaalisessa yhdistämisessä, vaan siinä, että puvut ovat myös "soittimia", osa musiikkia, kirjoitettu partituuriin. Kukapa nyt ei joskus olisi kuunnellut korkojen kopinaa tai tuulipuvun kahinaa... 

Luonnoksia II

Näillä luonnoksilla lähden etenemään, materiaalinhankinta käynnistyy.

Luonnoksia

Pukuluonnosten tekeminen on minulle tärkeä vaihe; siitä on hyvä aloittaa hatarien mielikuvien konkretisoiminen oikeiksi puvuiksi. Sillä ei niin ole väliä, muistuttaako lopullinen tulos ensimmäisiä luonnoksia, vaan esimerkiksi sillä, että luonnosten kanssa on huomattavasti helpompi keskustella ohjaajan ja esiintyjien kanssa siitä, ollaanko tietyntyyppisillä ratkaisuilla menossa oikeaan suuntaan, vai täytyisikö kenties suuntaa muuttaa. Luonnosvaiheessa on muutosten tekeminen huomattavasti helpompaa, kuin silloin, kun puvustus on jo oikeasti olemassa.

Joskus on tietysti mahdollista sekin, että pukuluonnos onkin vaikutukseltaan voimakkaampi, kuin alunperin uskalsi ajatellakaan. Siitä on hyvä esimerkki vuonna 2005 kantaesitetystä Helsinkiin-ooperasta, Kallen vahva olemus siirtyi Juhani Ahon tekstin pohjalta helposti luonnokseen ja lopulta luonnoksesta näyttämölle:

                

            

Valokuva Kallesta on Kimmo Brandtin

Oopperaa Arjessa puvustuksen luonnostelun aloittaminen vaati pitkän kypsyttelyn, erityispiirteeksi voisi sanoa sitä, että on tarkoitus, että puvustus sulautuu arkivaatetettujen ihmisten sekaan ennen kuin esitys alkaa ja sitä, että puvuista on tarkoitus lähteä ääniä, joita käytetään osana teoksen äänimaailmaa partituuriin merkittynä. Ensimmäiset piirrokset, joita puvuista tein, olivat hyvin muistiinpanon tapaisia:

En meinannut päästä muistiinpanovaiheesta eteenpäin alkuunkaan; "tyyppien" sijoittaminen ostoskeskukseen piirtämällä tuntui tosi hankalalta, mutta sain naapuriapua, kun Rozalia (Janovic) muistiinpanojeni avulla ja selityksiäni kuuntelemalla sai tyypit mahdutettua "tilaan":

Rozalian piirroksen avulla pääsin eteenpäin ja tein oman versioni lähestulkoon mallista piirtämällä. Piirtäminenkin on laji, jossa ei pitäisi pitää taukoja: aloittaminen on aina sitä vaikeampaa, mitä kauemmin on ollut piirtämättä. 

Vaate- tai pukusuunnittelussa luonnosten piirtäminen on yleisessä tiedossa oleva työskentelytapa, jopa ilmiselvä. Olen ollut kiinnostunut käsityön ja muotoilun prosessien lisäksi myös muiden alojen työskentelyprosesseista. Siitä lähtien, kun tapasin säveltäjä Lyytikäisen, olen yrittänyt päästä sisään siihenkin, miten uusi musiikki syntyy. Tyttäremme kuvailee tunnetta mielestäni aika osuvasti:"en minä kuullut mitä sinä sanoit, kun se musiikki soi koko ajan pääni ympärillä..." Sitä en tiedä, onko asia näin kaikilla muusikoilla, mutta siitä olin hyvin innoissani, kun löysin säveltäjän paperikasasta seuraavan tätä "oopperaa arjessa"-teosta koskevan luonnoksen. (Näin se siis käy!!?)

Ensimmäistä luonnosta luonnollisesti seuraa toinen ja kolmas jne. edellistä tarkempi luonnosvaihe. Varsinaista nuottia en vielä ole päässyt näkemään. Ehkä Lyytikäinen kirjoittaa siitä jotakin itse.

Näistä ensimmäisistä luonnoksista jatketaan prosessia eteenpäin. Sävellystyö on käynnissä, deadline lähestyy; itse teen tällä hetkellä tarkempia pukuluonnoksia, päätöksiä pukujen värimaailmoista ja tulevista linjoista ja valmistaudun materiaalinhankintaan. Edessä on pukujen hankkiminen/valmistaminen ennen ensimmäisiä lauluharjoituksia, joissa pitäisi olla valmiina ainakin ne vaatekappaleet, joita käytetään teoksen äänimaailman tuottamiseen.