torstai 26. toukokuuta 2011

Soittajalle raitoja, muille mustaa pellavaa

Soittajan raitaneule valmistui ja pidän siitä (kai näin saa sanoa?). Silmukanpudotukset ovat tahallisia, viitteellisiä "kulumia". Lievästi sanoen olen tämän suhteen aikaisessa, en ole vielä ottanut esiintyjistä minkään valtakunnan mittoja, mutta oletan, että neuleen kanssa kokoarvioni osuu kohtuullisen hyvin oikeaan. Tunnen olevan hyvin, hyvin omavaltainen tämän puvustuksen kanssa; liiankin omavaltainen kenties? Ja miksi ihmeessä minulla tuntuu olevan niin kovasti kiire? Kai olen suoraan sanottuna innoissani tästä produktiosta, eikä aikaakaan liiemmälti sitten loppujen lopuksi ole, ainakaan jos aion yhtään lomailla tänä vuonna. 




Jäin miettimään, mistä oikeasti aloitin, mitä ajattelin, ja mikä antoi alkusysäyksen mielikuville siitä, millainen puvustuksen arjessa pitäisi olla, kun nyt mielikuva kokonaisuudesta tuntuu olevan niin kovin vahva jo. Toisaalta tuntuu hieman työläältä miettiä jälleen kerran, mitä mielessä tapahtuu, miten suunnitteluprosessi lähtee liikkeelle ja miten ajatukset konkretisoituvat luonnosten kautta puvustuskokonaisuuksiksi. 

Olen vuosikausia tiukannut Säveltäjältä, että mitä ihmettä hänen päässään tapahtuu silloin kun musiikkia syntyy: ehkä tämä tiukkaaminen vihdoinkin on alkanut tuottaa tulosta, kun hän vihdoinkin kirjoittaa siitä. Ja nyt ajattelen itse olevani aika hukassa sen kanssa, mitä minun päässäni tapahtuu, kun ajatukset alkavat muuttua materiaaleiksi ja muodoiksi. Hulluinta on se, että nämä samat vuosikaudet olen ollut sitä mieltä, että säveltämisessä täytyy olla jotain samaa kuin kirjoittamisessa tai pukusuunnittelussa tai missä tahansa luovassa työssä. Työvälineet ja materiaalit vaan ovat hieman erilaisia. Sisäisessä prosessissa on samankaltaisia piirteitä, paljonkin. Onko tosiaan?

No joka tapauksessa, arkisemmin esitettynä, tässä alla olevassa yläosassa, toistuu jo aiemmin mainitsemani "rahakiri", virolainen pitsikuvio, jota aion puvustuksessa käyttää eri tavoin enemmänkin. Se on tietynlaisen värimaailman ohella yksi lopullista puvustuskokonaisuutta kokoava visuaalinen ja rakenteellinen teema.




Ja tässä hieman viittausta valitsemaani värimaailmaan. Toivottavasti en taas ole ollut liian omavaltainen, mutta jumissa ollaan nyt tässä. Vihreä, se on tällä kertaa minun mustavalkoisen maailmani väriläiskä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti