sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Heräävät hahmot

Oli inspiroivaa nähdä viimeinkin laulajia, heitä joille pukuja teen. Neljä naista on nyt hyvin paljon selkeämpänä mielessäni ja konkreettisesti - no niin kornilta kuin se kai kuulostaakin - mittoina paperilla. Roolihahmot vahvistuivat nähtyäni esiintyjät ja voin lähteä rakentamaan pukujen yksityiskohtia ja kaavamuotoja valmiimpaan suuntaan. Ihan mahtava tunne, kun huomaa, että mielessä olleet tyypit lähtevät muotoutumaan mielikuvista kohti konkreettista lopputulosta. Maanantaina tapaan vielä mieslaulajat, ja pääsen varmasti vauhtiin heidänkin pukujensa kanssa.

Toistan itseäni kun puhun mielikuvista; johtuneeko siitä, että elän ehkä liikaakin mielikuvien maailmoissa, ahmin kirjoja öisin ja joskus parhaiden kirjojen maailmat eivät häivy mielestä päivisinkään. Pukujen miettimisessä on kai suurin piirtein tuota samaa: kehittelen tyyppejä mielessäni, ja he jäävät sinne, ikään kuin ystävinä vielä senkin jälkeen, kun esitykset ovat jo historiaa. Helsinkiin-oopperan ystävät Antti, Kalle, Rähjä-Nieminen, Alma, Lotten ja Pekka tulevat aika ajoin mieleeni, ja mieleenpainuneesta libretosta löytyy sopiva pätkä toistettavaksi melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Se, onko tämmöiseen työhön ajautuminen johtumaa lapsuuden mielikuvitusleikeistä (saanko näin oikeutuksen jatkaa lapsuuden leikkejä leimautumatta kovin omituiseksi?) on kysymyksenä mielenkiintoinen. Ehkä pitäisikin yrittää rakentaa puvustuksena tai nukkeina myös lapsuuteni mielikuvituskaverit Agli ja Duxi; suostuisikohan Säveltäjä säveltämään oopperan siitä lähtökohdasta, että kaikki tuhmuudet, joita vaimonsa lapsena toteutti, olivat vain ja ainoastaan neitien Agli ja Duxi syytä? :) No joo, sunnuntaiajatukset annettakoon anteeksi.

Ehkä jos tekisin puvustuksia useammin, pääsisin irti hahmoista ja liiallisesta eläytymisestä. Toisaalta taas tämän työn suurin nautinto on juuri siinä, että voi ja saa sukeltaa kuvitteellisien henkilöiden mielenmaisemiin. Lupaan olla huolissani siinä vaiheessa, jos en enää erota roolihahmoja tai kirjojen henkilöitä oikeista ihmisistä!

Säveltäjä painaa tiukasti töitä kohti deadlinea, "kuolemanlinjaa", eikä muista levätä lepopäivää. No joo, eipä käy syyttäminen, vaikeaa on pitää omiakaan ajatuksiani poissa tulevasti oopperasta: hyvin saan naamioitua omat työskentelypyrkimykseni sunnuntaiaskarteluksi lasten kanssa. Eivät valita, kun saavat kankaanpaloja leikeltäviksi! Kunhan Säveltäjän kuolemanlinja on kerran taas ylitetty, uppoudun muutamaksi viikoksi täysin pukujen ja ompelukoneen ääreen ennen pientä lomaa harjoitusten, sovitusten ja esityksiin päättyvän periodin välissä.


torstai 26. toukokuuta 2011

laulavat langat

Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jo aikoja sitten eräästä tapauksesta, joka liittyy tuohon Johannan valkoraitaiseen neuleeseen. Näin keskiviikkona 11.5. Johannan tekemän luonnoksen ja pienen pätkän neuleesta. Luonnokset ja idea rennosta, vähän elähtäneestä neuleesta siirtyi mukanani työhuoneelleni ja varmistuin tyylistä ja asenteesta, joka solistilla olisi. Rento ja vähän rähjääntynyt, nostalginen ja hieman omituinen. Oopperaan syntyi pieni pätkä freejazz -vaikutteista musiikkia.

Soittajalle raitoja, muille mustaa pellavaa

Soittajan raitaneule valmistui ja pidän siitä (kai näin saa sanoa?). Silmukanpudotukset ovat tahallisia, viitteellisiä "kulumia". Lievästi sanoen olen tämän suhteen aikaisessa, en ole vielä ottanut esiintyjistä minkään valtakunnan mittoja, mutta oletan, että neuleen kanssa kokoarvioni osuu kohtuullisen hyvin oikeaan. Tunnen olevan hyvin, hyvin omavaltainen tämän puvustuksen kanssa; liiankin omavaltainen kenties? Ja miksi ihmeessä minulla tuntuu olevan niin kovasti kiire? Kai olen suoraan sanottuna innoissani tästä produktiosta, eikä aikaakaan liiemmälti sitten loppujen lopuksi ole, ainakaan jos aion yhtään lomailla tänä vuonna. 




Jäin miettimään, mistä oikeasti aloitin, mitä ajattelin, ja mikä antoi alkusysäyksen mielikuville siitä, millainen puvustuksen arjessa pitäisi olla, kun nyt mielikuva kokonaisuudesta tuntuu olevan niin kovin vahva jo. Toisaalta tuntuu hieman työläältä miettiä jälleen kerran, mitä mielessä tapahtuu, miten suunnitteluprosessi lähtee liikkeelle ja miten ajatukset konkretisoituvat luonnosten kautta puvustuskokonaisuuksiksi. 

Olen vuosikausia tiukannut Säveltäjältä, että mitä ihmettä hänen päässään tapahtuu silloin kun musiikkia syntyy: ehkä tämä tiukkaaminen vihdoinkin on alkanut tuottaa tulosta, kun hän vihdoinkin kirjoittaa siitä. Ja nyt ajattelen itse olevani aika hukassa sen kanssa, mitä minun päässäni tapahtuu, kun ajatukset alkavat muuttua materiaaleiksi ja muodoiksi. Hulluinta on se, että nämä samat vuosikaudet olen ollut sitä mieltä, että säveltämisessä täytyy olla jotain samaa kuin kirjoittamisessa tai pukusuunnittelussa tai missä tahansa luovassa työssä. Työvälineet ja materiaalit vaan ovat hieman erilaisia. Sisäisessä prosessissa on samankaltaisia piirteitä, paljonkin. Onko tosiaan?

No joka tapauksessa, arkisemmin esitettynä, tässä alla olevassa yläosassa, toistuu jo aiemmin mainitsemani "rahakiri", virolainen pitsikuvio, jota aion puvustuksessa käyttää eri tavoin enemmänkin. Se on tietynlaisen värimaailman ohella yksi lopullista puvustuskokonaisuutta kokoava visuaalinen ja rakenteellinen teema.




Ja tässä hieman viittausta valitsemaani värimaailmaan. Toivottavasti en taas ole ollut liian omavaltainen, mutta jumissa ollaan nyt tässä. Vihreä, se on tällä kertaa minun mustavalkoisen maailmani väriläiskä.

maanantai 23. toukokuuta 2011

tiistai 10. toukokuuta 2011

Materiaalinhankintaa

Oopperaa Arjessa -puvustus on haasteellinen siinä mielessä, että esitys tulee tosiaan arkielämän sekaan. Sananmukaisesti. Pukujen on oltava sellaiset, että laulajat sijoittuvat ostoskeskuksen elämään kohtuullisen huomaamattomina ennen esityksen alkua. Ja kuitenkin esityksen alettua pukujen pitäisi tuoda, ainakin minun mielestäni, yksittäiselle esiintyjälle "roolintunne ja roolinturva" ja esityksen loppupuolella, kun ryhmä tiivistyy, puvuista pitäisi löytyä yhteinen nimittäjä, kokonaisuus. 

Ajattelen niin, että ehkä esiintymiseen orientoituu helpommin, kun on olemassa joku rooli, hahmo, johon voi samaistua, eikä tarvitse omana itsenään hakea esiintymisvarmuutta, vaan sen voi hakea roolihahmon, vaikka hieman ohuenkin turvin. Ostoskeskuksessa, yleisön seassa esiintyminen kun ehkä kuitenkin on jonkin verran normaaliesiintymisestä poikkeava tilanne?

Arkivaatetuksen sekoittaminen näyttämöpukuihin on itse asiassa aika haasteellinen tehtävä. Lähdin rakentamaan puvustuksen kokonaisajatusta luonnostelemalla, nyt on menossa katsaus mahdollisiin materiaaleihin; osittain aion valmistaa pukuja aivan alusta lähtien, osittain muokkaamalla valmista ja yhdistelemällä näitä kahta. Aika paljon riippuu myös laulajavalinnoista, esiintyjäpersoonista... tätä tietoa odotellessa kehittelen muuta.

Onneksi sentään muutama esiintyjä on jo varma; saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalolle on valmistumassa "katusoittajan" rento hieman retrohenkinen ja kuoron yhteneväistä värimaailmaa tukeva vihreä valkoraitainen puuvillaneule (luonnoksessa takin alla: ajattelin kuitenkin kesäkuumaa ja suunnittelen unohtavani takin... ihan soittajan mukavuutta ajatellen). Yhdelle naisista valmistuu vielä ennen elokuun ensimmäistä neulottu pellavamekko, jossa sovellan vanhaa Haapsalun pitsimallia "Raha" tai "Rahakiri" (Mallin löysin Nancy Bushin kirjasta Kauneimmat virolaiset pitsimallit. Atena 2010.) Ja niin, aivan niinkuin ohjaaja Vainikainen huomautti ajatuksestani kuullessaan: raha ja kauppakeskus, ei yhteensopivuusongelmaa.

Pahinta tekemisen painetta helpottaa, kun ensimmäinen varsinainen materiaalinetsintäretki tuotti tulosta; yllättävän hyvin löytyi ajatuksiini soveltuvia kankaita tämänaamuiselta kaupunkikierrokselta. 

Tämän puvustuksen haaste ei ole ainoastaan arjen ja esityksen visuaalisessa yhdistämisessä, vaan siinä, että puvut ovat myös "soittimia", osa musiikkia, kirjoitettu partituuriin. Kukapa nyt ei joskus olisi kuunnellut korkojen kopinaa tai tuulipuvun kahinaa...