Oooperaperformanssin musiikista

Tulin tänään lausuneeksi ääneen kollegoilleni, että Kohtaus kadulla on ollut haastavin sävellysprojekti ikinä.

Eikä se totuudesta heitä.

Ensiksi heittäytyminen pääroolissa olevan kajahtaneen naisen sielunmaisemaan ei ole ollut pelkästään mukava kokemus. Lisäksi musiikillisessa ilmaisussa olen joutunut etsimään itselleni aikaisemmin vieraita keinoja. Libretto on vaativa ja pitkään löinkin päätäni sen kanssa seinään, kunnes löysin tekstinkäyttöön mielekkään suhteen. Monet musiikilliset asiat ovat tuntuneet aluksi oudoilta ja vaikeasti opittavilta. 

Niin. Tämä on kokeellisinta musiikkia, mitä olen koskaan säveltänyt. Bel cantoa ei ole odotettavissa.

Partituuri "valmistui" viime maanantaina. Valmistui lainausmerkeissä siksi, että tiedän jo nyt, että moni asia tulee muuttumaan harjoitusprosessin aikana. Joustavuus ja konseptin ehdoilla toimiminen kuuluu tämän projektin henkeen.

***

Olen siis seilaillut uusilla vesillä, vaikka tämän oopperaperformanssin konseptissa onkin paljon yhtäläisyyksiä Le Saxophoneen... Suurin haaste on ollut teatterin nivominen tiukemmin osaksi musiikillista ilmaisua. Tässä suhteessa Mauricio Kagelin eräät musiikkiteatteriteokset (esimerkiksi Pas de Cinq ja Match) ovat olleet keskeisiä innoittajiani.

Erittäin hedelmälliseksi on osoittautunut myös yhteistyö muiden taiteenalan tekijöiden kanssa. Tärkeimpänä kokemuksena taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelman piirissä syntynyt Corridor -niminen ryhmä, jonka kanssa olemme toteuttaneet muutamia kosketukseen pohjautuvia esityksiä.

Improvisoidun ja sävelletyn musiikin suhde on ollut eräs keskeisen hankalista kysymyksistä. Ehkä yllättäenkin improvisontisessioissa olen huomannut, että improvisointi on yhtälailla altis kaavamaisuudelle, kuin läpisävelletty musiikki. Kun tässä teoksessa on kohtia, joiden täytyisi sulaa arkiseen todellisuuteen saumattomasti, niin esittäjälle annetussa vapaudessa ja improvisoinnissa on itseasiassa suuremmat riskit "esittämiselle", kuin nuotinnetussa musiikissa. Tätä ajatusta voisin avata tänne blogiin joskus lisää.

Lauluosuus on pääasiassa intonoitua puhetta ja huutoa. Vasta teoksen loppupuolella solisti puhkeaa Arnold Schönbergin Pierrot Lunairessa tunnetuksi tekemään puhelauluun (sprechgesang). Äänten nyanssit ovat pääsääntöisesti voimakkaita, sillä teos esitetään keskellä arjen äänimaisemaa ilman mikitystä.

Esimerkki 1: Perinteistä nuotinnustapaa on pitänyt venyttää myös teatterin suuntaan.

Esimerkki 2: Välillä työmiehen (perc) ja naisen (sopr) toiminta muodostaa dueton kaltaisia tilanteita.

Partituurin alkulehdellä esittäjiä opastetaan seuraavasti:

Kohtaus kadulla on paikkaerityinen ooppera. Se on tarkoitettu esitettäväksi kaupunkitilassa arjen keskellä. Sopivia esityspaikkoja ovat esimerkiksi puistot ja torit. Paikat jossa liikkuu jalankulkijoita.

Rytmimerkinnöistä: Oopperan rytmimerkinnät ovat viitteellisiä. Ne eivät ilmaise pulssia tai tarkkaa aika-arvoa. Ainoastaan sen, että äänet ovat suhteessa toisiinsa eri pituisia. Myöskään esimerkiksi neljää perättäistä saman aika-arvon omaavaa rytmiä ei pidä esittää tarkasti samanpituisina. 

Rytminkäsittelyssä ja esityksessä tulee pyrkiä luontevuuteen. Musiikki ja näyttämötoiminta tulee harjoittaa siten, että se voisi ajoittain olla osa ympäröivää todellisuutta. 

Säveltasoista: Oopperan loppupuolella on puhelauluosuuteen merkitty säveltasoja. Ne eivät ole absoluuttisia, vaan suhteellisia. Laulaja voi aloittaa puhelaulun haluamaltaan korkeudelta.

Mahdollisiin aplodeihin ei reagoida esityksen jälkeen.

Eräs oopperaperformanssin esityspaikoista (lankarullakioski) huhtikuussa kuvattuna.

kirjoitti: Pasi