Yleisön pyynnöstä (toisin sanoen Säveltäjä pyysi, eikä varmaan Ohjaajakaan pane pahakseen) kurkistus rakkaiksi käyneiden oopperatyyppien tämänhetkisiin kuulumisiin:
Puvut alkavat olla pikkuviimeistelyjä vaille valmiit, joitakin yksityiskohtia on vielä hiomatta; vyötärökaitaleita, taskuja, niittejä… mutta raamit ovat kunnossa ja puvustaja tästä eteenpäin kesälaitumilla pari viikkoa. Ennen harjoitusperiodia ehtii hyvin viimeistellä puvut uudistunein ajatuksin. Ja hartioin.
Tyypit alkavat olla persoonia; jokaiselle henkilölle on kehittynyt oma pieni tarinansa, tausta jota vasten hahmo herää eloon, ainakin minun mielikuvituksessani. On helpompi kuvitella, miltä kukin näyttää, miten kukin käyttäytyy, kun ”tietää”, mistä hän on tulossa, minne menossa, mitä tekemässä ja niin edelleen. Ja sitä paitsi oopperan tyypit ovat vallanneet työtilani, eikä heitä tahdo päästä karkuun täällä kotona ollenkaan.
Äiti ja tytär ovat tulleet bussilla Mikkelistä Helsinkiin sukulaispojan rippijuhliin ja ovat ehkä hieman jännittyneissä tunnelmissa; juhliin meneminen on aina vähän hermostuttavaa, saati sitten silloin, kun murrosikäinen tytär äitinsä kanssa matkustaa vieraaseen kaupunkiin ja naiset yrittävät löytää oikeaa osoitetta ja keinoa päästä sinne. Tiedossa on pientä kinaa, ehkä jalanpolkemista ja äänekkäämpää riitelyäkin. Juhlapuvut on huolella valittu yhteensopiviksi, kuitenkin liikaa samanlaisuutta vältellen.
Seminaarinaiset ovat työreissulla; osallistuvat seminaariin ja pukeutuneet sen mukaisesti. Ovat tulleet lounastauolla Kamppiin syömään ja vähän ostoksillekin. Ei ehkä ihan hirveästi haittaa, jos seuraavan puhujan puheet jäävätkin alusta hieman kuulematta…
Vanha Hevari on persoonallinen kaveri, pukeutuu ehkä ikäisekseen hieman provosoivasti, mutta muuten mukava tyyppi joka tulee juttuun kaikkien kanssa. Ei oikein itsekään tiedä, miten on Kampin kauppakeskukseen eksynyt, katselee ympärilleen illan keikkaa odotellessaan.
Hawaijipaitatyyppi on viettänyt jo pitkään lomaa, istuskellut terasseilla, polttanut nenänsä iloisen punaiseksi ja no, ehkä juonut itsensä rennoksi ja turhista pukeutumiskoodeista piittaamattomaksi. Paidanhelma roikkuu, sortsit ovat kulahtaneet ja feikkicrocsit ovat tosiaan mukavat jalassa. Kampissa on helppo hengailla ja avoimesti tuijotella ja kommentoida remonttiäijien tekemisiä ja no, pikkuisen ehkä kivannäköisiä tyttöjäkin…
Työmiehet rakentavat myyntikojua Le Saxophone –tuotemerkille (hajuvesiä, kasvo- ja käsivoiteita ym?) Yksi selkeästi tietää mitä tekee, toinen työmiehistä pääsee vähemmällä, on tekevinään jotakin, mutta antaa ahkeramman touhuta rauhassa.
Kainalosauvaäijä on loukannut jalkansa mökillä ja pakotettu palaamaan kaupunkiin liian aikaisin. Päälle on jäänyt mökkivaatetus, eikä jalkaansa potevan ehkä odotetakaan pukeutuvan liian fiinisti. Mukavuus ennen kaikkea.
Katusoittaja on tyyppi sinänsä: hänelle on muodostunut oma tyylinsä, karikatyyrin omaisesti. Hän on enemmän irrallinen, ulkopuolelta tuleva hahmo, ei ehkä niin kiinni arjessa kuin muut. Hänellä voi olla hiukan sirkustirehtöörimäisiä tai posetiivarin taipumuksia, tai hänen voisi ehkä ajatella olevan myös mielikuvituksen tuotetta, viite johonkin muuhun maailmaan. Katusoittajan neuleesta kerron aikaisemmissa kirjoituksissa.
Ja nämä trendikkäät hatut: olen niin onnellinen, kun hatuilla saa tyyppien luonteet vielä paremmin esiin... ja hattuja löytyy nyt joka kaupasta!
Pidettiin tänään pieni palaveri Säveltäjän ja Ohjaajan kanssa, esityksen raamit alkavat tosiaan olla mielikuvina aika vahvat, mielenkiintoista on se, miten esitys lähtee tästä eteenpäin rakentumaan heinäkuun lopun intensiivisellä harjoitusperiodilla. Sitä ennen tuntuu erittäin hyvältä ajatukselta suunnata perheen kanssa kohti Kreikkaa ja Santorinia!
